Wednesday, August 26, 2009

rakkautta

Nonniin, elikkäs minut on haastettu listaamaan valitsemani määrä asioita joita rakastan, ja myös toisinpäin, mitä en rakasta.
Sain tämän haasteen Mindyeltä, pirtsakka blogi, kannattaa käydä tsekkaamassa muuten.
Itse pistän haastetta eteenpäin Emmille, Elenalle, Sannalle, Sanskalle ja Rhialle

Elikkä, ihan tietonen valinta on sitten jättää tästä ns. ilmiselvät asiat pois, eli en ala listaamaan mitään universaalisti tärkeitä tai kamalia asioita kuten elanto ja lähimmäiset tai sodat ja sairaudet. Päätin valita aiheita jotka on vähän persoonallisempia ja kertovat minusta vähän enemmän.







Eli
Simpsonit, ehdoton lempiohjelmani jo vuosien ajan. Simpsonit piristää varmasti. Rakkaudesta yksi osoitus olkoon se, että penkkareihinikin pukeuduin homeriksi:D
juustot on vaan niiin hyviä, erityisen lähellä sydäntäni ovat homejuustot, cheddar ja maustetut juustot.
Kaupunki ja luonto, erityisesti niiden yhdistelmä. Iltaihmisenä olen virkeimmillään juuri illalla ja yöllä, siksi pirteänä varsinkin ilta ja yöelämä on mukavaa, pelkkää hulinaa en toisaalta jaksa, ja toisinaan on aiiivan ihana mennä mökille ja olla jouten. tarvitsen näitä molempia tasaisessa suhteessa, eli näiden tasapainoinen paketti on se mukava juttu.







Kiire, Myönnän että olen hieman epäjärjästelmällinen ihminen, kiireessä unohtelen asioita ja olen sitten aivan hukassa.
Loska, sukat kastuu ja v*tuttaa:D
matematiikka, taisi mennä perusteet vähän mönkään, tai sitten asioita ei alkuun tullut opetetuksi niin että ymmärtäisin kunnolla. Luovana ja visuaalisena ihmisenä on vaikea oppia kaikki säännöt, kun niitä tekisi mieli vähän venyttää. Matematiikka ei paljon anna ilmaisunvapautta, ja pitää olla melko edistynyt että luovuuttakaan pääsee käyttämään. Toinen ongelma on se että tarvitsen mielikuvia oppiakseni asioita, tavallaan konkreettisia muotoja tai asioita. geometriassa pärjäsin kiitettävästi, kun taas muiden kurssien osalla sai aina jännittää miten lotossa kävi, todistaa vissiin sen mitä yritin selittää.
Täydet ja ahtaat parkkipaikat, kaikki kenellä on kokemusta tästä ovat varmasti samaa mieltä. Ei Jumankekka, eikä niitä käytäviä voinut yhtään fiksummin ajatella, toisaalta, ei se parkkeeraaminenkaan mitään rakettitiedettä ole! Myönnän että en ole ehkä täydellinen itsekään tässä asiassa, mutta parhaani yritän. Välillä vaan näkee täydellistä yrityksen puutetta ja reipasta harjoituksen tarvetta, pahimmassa tapauksessa asenteissa. Voi kuinka välillä meinaakin sydän pakahtua ja maailmaa katselee ruusunpunaisten lasien läpi - ärtymyksestä :D. Minäkin loppujen lopuksi olen melkoisen rauhallinen ja leppoisa kaveri, kummasti nousee joku AlterEgo - ROADRAGE Hanna, kun tarpeeksi kinkkinen paikka löytyy:D Uhreja ei sentään tarvitse odottaa, niin vakavasti en tätä ota.

4 comments:

Rhia said...

Kiitti haasteesta: pistetään työnalle =D

emmi-annina said...

Heips! Kiva että haastoit mut, mutta olin ehtinyt hieman etuajassa tehdä omani jo :) Jos kiinnostaa tsekata niin täältä löytyy

http://fairieswear-boots.blogspot.com/2009/07/challenge.html

ps. ihanasti toteutettu haaste! :)

Sanna said...

Kiitos kivasta haasteesta :) Tätä pitääkin miettiä kunnolla!

hqnna said...

Rhia ja manana; olkaa hyvät:) infoahan, tai linkkaa niin pääsen lukemaan teidänkin tuotoksia!

Emmi; vastasin jo blogiisi mutta tosiaan hups:D ja kiitos:)